Noniin, nyt vihdoin pääsimme kotia tuolta etelänsuunnasta, Kokkolasta toisinsanojen. Oli kyllä erittäin kiva ja mielenkiintoinen viikonloppu vaikka meillä jälleen tämä hylsy jakso etenee eikä edelleen tuloksia nollista. Mutta meitä ei ole tehty siitä, että annetaan periksi, nimittäin tämä viikonloppu antoi paljon ja opin erityisen paljon koirastakin. Radat suoritettiin tai ainakin suurin piirtein yritettiin, ettei mitään virhettä olisi sattunutkaan.

Perjantaina siis lähdimme matkaan, sain asua Kokkolassa sukulaisten hellässä hoidossa. Johon tietysti kuului ruoka, petipaikka ja kuljetukset. Meillä oli Iitun kanssa agilityluokka vielä iltasella, kävimme hakemassa tuntumaa tulevaan viikonloppuun. Matkaan kävimme todellakin puolelta päivin, porukat kävivät heittämässä, kun heillä oli tuota aikaa. Kokkolaan ajaessa ei mene kuin reilu 2h. Perjantain rataa en muista, en alkukaan mutta se oli kyllä meidän show jälleen kerran, sillä tuli rimoja alas ja kieltoja. Oli hieman hakusessa aloituksen kanssa.

Perjantai-iltana Iitu sai uutta tuttavuutta, nimittäin viereisellä laiduntavat hevoset olivat kummallinen ja omituinen asia ja Iitu piti selkeää vahtia näiden kanssa. Hieman piti haistella ja murahdella oudoille ihmisille, mutta sitten taas oltiin oma itsensä.

Lauantaina meidän rataan tutustuminen alkoi klo 8.55, eli aikaisessa vaiheessa olin laittamassa häkkiä kuntoon. Aamurata oli sitten taas aikamoista show menekkiä, sieltä nappasi yksi rima vauhdissa alas ja sitten kaksi kieltoa. Kaiken lisäksi meillä meni yliaikaa melkein 10 sekuntia. Meidän sija oli sitten 27, häntäpäässä täydellisesti, mutta ei sentään hylsyä! Se oli hyvä asia. Toinen rata lauantaille alkoi vasta puoli viiden aikaan, eli tässä vaiheessa ehdin käydä Kokkolan kylällä kaupassa. Hyvänen aika kun saatiin kävellä monta kilometriä, ennekuin jonkinnäköistä kauppaa löydettiin! Loppuaika ennen rataa menoa katsottiin ratoja ja Iitukin sain rauhoittua häkissä.

Iltakisa meni kyllä nyt niin penkin alle kuin ikinä voi olla. Ei sentään ottanut varaslähtöä mutta putket kiinnosti. Ensimmäisellä kerralla ehdin ärähtää, ettei mennä putkelle ja Iitu kääntyi takaisin ja sain menemään sen eteenpäin. Vaikka jälleen käytin ääntä, ettei koira menisi putkeen vaan lähtisi kepeille (putki oli vieressä), niin tällä kertaa putki oli mielenkiintoisempi. Radalla oli muuten myös hyviä pätkiä, että koira suorastaan liiti.

Sunnuntaina, olimme aikaisin liikkeellä. Alkoihan maxien rata jo kahdeksan jälkeen. Tuomarin sanoin tällainen möllirata mainen meno. Tykkäsin radasta, kiva sellainen. Iitu ottikin heti varaslähdön, mutta sain heti hallintaan ja puoleen menoon asti mentiin nollalla, kunnes se kostautui sitten kepeissä ja Iitu tietysti hoksasi, että nyt meni väärin. Näin ollen tuli pieniä kieltäytymisiä mutta oli tyytyväinen Iituun vaikka sieltä nyt ne kolmen kielon takia hylky napsahti.

Katsottiin vielä muutaman seuralaisen kisat ja lähdettiin katsomaan KV näyttelyitä, turistikoiraksi. Tollerikehässä ei ollut montaa, lähinnä tuttuja nimiä, joten vietimme aikamme australianpaimekoirien ja pk collieita katsoessa. Aika vierähti nopeasti. Kisapaikalla vielä käytiin uimassa, jota ei loppujen lopuksi olisi tarvinnut edes tehdä.

Viimeinen rata tälle iltaa, tälle viikonlopulle. Kaikki peliin, edes sijoitusta miettiessä. Mutta kun ei, niin ei. Me mentiin Iitun kanssa kaatosateessa radalle, sitä paitsi se oli nurmikenttä ja liukas. Mutta tämä rata oli kyllä kaikista paras, paras ikinä kuin olla ja voi. Putket olivat kyllä täydellisesti houkutuksessa mutta silti sain haltuun ja vietyä oikeaan päähän. Harmittaa kyllä koiran karkaaminen, mutta me jatkamme kisaamista ja treenaamista.
Olen myös huomannut, että Iitu on jättänyt näykkäämisen pois.

Iltajunalla sitten kotia kohti, junassa Iitu oli jälleen lasten suosikki. Varmasti jäi jotain kerrottavaa pois, mutta minä taidan kadota nukkumaan, unten maille. Väsyttää ihan pirusti… taas kasaantunut univelkaa.