Pitkä päivä oli tänään Linnanmaalla olevassa mätsärissä. Odotusta ja odotusta. Isojen koirien pentuja oli vain 40… kun taas isoja aikuisia ei ollut edes sitä määrää. Meidän kaverina oli hmm.. mikähän se oli. En muista kyllä ollenkaan, mutta sinisen nauhan saimme eikä sijoitusta. Ensi viikonloppuna on muutama match show, katsotaan osallistutaanko. Ainakin yksi on täällä haukiputaalla.

No tämän päivän treeneihin, eli agiliitoa. Kouluttaja tuli sanomaan, että Iitussa on kaksi persoonaa, sillä hän on nyt vain nähnyt Iitun kerran treeneissä, jolloin oli hyvinkin rauhallinen työskentelijä (mikä on rauhallinen?) ja kisoissa toisinsanoen lähti käsistä täydellisesti. No Iituhan on monipersoonallinen koira, siitä ei puhetta. Tänään tuntui energiaa olevan tyystin erityisen paljon.

Ensimmäinen rata (anteeksi minun taidokas näyte :D) Eli muutama, este, joissa on täydellisesti tiukkoja kurveja. Meillä olikin alussa muutaman kerran lähdössä ongelmia, mutta ääntä käyttäen saatiin maltilliset lähdöt. Rengas oli kiva este, siitä lähdettiin ja A:lle kontakti oli hieman ongelma. Treeneissä tahdon neidin pysähtyvän kontakteille, jotta kisoissa tulisi alas hitaasti, ei hyppien yli. Muutaman kerran jankattiin. Sitten hypylle, josta piti ottaa haltuun, mutta edessä oleva hyppy kiinnosti enemmän.

Uusi yritys ja nyt onnistui. Keinulle Iitu meni maltillisesti ja hyvin hartaasti. Hienoa menoa näytti olevan ohjaajan mielestä. Siitä hyppyyn, josta haltuun otto ja uudelleen aalle. No kontakti meni hyvin, mutta oli taas lähellä etteivät tassut taaskaan käynyt kontakteilla. A:lta jatkettiin tiukkaan haltuun ottoon, josta sitten hypylle ja viimeiselle hypylle.

 

Tulipas noista kepeistä kummalliset. No kumminkin treenausta, itsenäisesti hakemista kepeille.  Iitulle ja MINULLE heikonlenkki on toisen puolen meneminen. Sitä ei juuri ole treenattu eikä sitten kisoissakaan kokeiltu. Jos haluttaisiin sitten joskus mennä vauhdilla, niin hyvä olisi toinenkin puoli opetella. Eli kuljemme keskellä, ja kaksi eri suuntaan.

Ensin kokeiltiin helpompaan suuntaan, jossa oli oman paikan löytäminen, josta siirtyä kepeille. Jankattiin, jokainen kohta yksitellen, josta sitten alkoi löytyä rytmiä. Vaikeampi puoli oli heikko, sen totisesti teimme yksitellen. Koira taisi hoksata ohjaajaa aikaisemmin, sillä kun koira meni oikeasta välistä – NIIN MÄ LUULIN ETTÄ SE OLI VÄÄRÄ PÄÄ. Menin täydellisesti sekaisin. Onneksi Iitu tajusi mistä on kyse. Lopussa jopa onnistui Vaikeampi puoli.

Treeni oli kiva, tykkäsin todella paljon. Nyt alkaa löytyä tulevaisuudellekin jotain. Nopeutta löytyy mutta se täytyy saada hallintaa. Odottakaa, kyllä me tullaan valtamaan ne agilityradat vielä!!
lmoitin myös Iitun Rauno Virran koulutukseen lokakuussa olevalle viikonlopulle!

Vielä jotain poimintoja tulevaisuuden varalle:
* lähtöihin treenausta, myös selväksi omalle kohdalle.
* treeniä keppeihin, myös sieltä vaikeammalta puolelta!
* ääntä, ääntä ja nopeaa tahtia itselleni.