Eilen illalla olimme Soilen kanssa hyttysten syöttinä, ainakin niin minusta tuntui, kun uhrasimme koirille omasta ilta-ajastamme pari tuntia (klo 20–22 välisenä aikana). Olimme jo pitemmän aikaa suunniteltu verijälkien tekoja ja nyt tuntuisi olevan aikaa, joten veden kestävät (kastuin jalkani täydellisesti) vaateet niskaan, hyttymysmyrkkyä ja laskemaan askelia. Teimme kummallekin 300m, selkeät sellaiset. Sää oli päivällä ollut kivan oloinen, lämmin ja aurinkoinen. Mutta silloin kun lähdimme tekemään jälkiä, niin vettä tuli niskaan. Maasto oli erittäin mieluisa, sammalta, joka oli märkää ja upottavaa. Työtä siis vaatii koiraltakin. Jälkien ikä oli n. 12-14h.

Lauantaina meinaisin itse nukkua enemmän pommiin, mitä oli tarkoitus. Mennyt tämä rytmi kesän puolessa välissä ihan sekaisin, ettei järki meinaa pysyä perässä. Ensimmäiselle jäljelle lähti yli-innokas Iitu. Joka ei meinannut pysyä ollenkaan housuissa ja veti suureksi osaksi, joudun itse jarruttamaan ensimmäiselle merkkaukselle, Iitu olisi kävelyt vain ohitse. Sitten olikin suunnanmuutos, mutta missäs meidän merkit ovat. Siinä sitten vaan niinkui olimme ja ihmettelimme. Missään ei näkynyt nauhoja, onneksi sorkka tuoksahteli Iitun nenään, että vauhti oli nopean tahdista, hieman poiketen siitä 200m mikä jäi välille. Sorkka kiinnosti Iitua ja ottikin sen sitten myös suuhun. Hienoa työtä, vaikka jälki ei mennyt niin kuin piti.

Seuraavaksi lähti Luka liikkeelle, varmasti ja selkeästi meni, myös makaukset aina sen reipas 200m, kunnes taas jäljet katosivat (merkit) ihmeellisesti ja keskeytimme suorituksen. Luultavasti sade oli sitten huuhtonut meidän merkit maantasalle. Mejäillään sitten taas lähempänä syksyä, jos vaikka paremman onnin keran.

Lopuksi Iitu & sekä Luka juoksentelivat ympäriinsä.

sorkkapaisti olisi ollut mieluinen lahja kahdelle jäljeställe ;)!